Jakso 1 - FC Nörtit

Näinhän se homma alkoi. Jännitys oli kova ja projectile vomit oli Petterin lisäksi muillakin lähellä, kun ensimmäistä kertaa kokoonnuttiin Talin jalkapallohallille. Alkututustuminen oli lähinnä hermostunutta höpötystä, kun kaikki odottivat mitä ensimmäiset kuvaukset tuovat tullessaan.

Kuntovalmentaja Petteri Jaatinen ei kauaa aikaillut vaan otti homman haltuun. Alkuesittelyjen jälkeen vaihdettiin jonkinlaista liikuntaan viittaavaa varustetta päälle ja aloitettiin alkulämmittelyllä, joka tuotti heti koordinaatiokyvyn ja kunnon puolesta tuskaa. Varsinkin loikkiminen, missä nostettiin yhtä aikaa vastakkaista kättä ja jalkaa oli aivan uskomattoman vaikeaa - kokeilkaa vaikka itse!

Kuntotesti

Alkulämmittelystä selvittiin kuitenkin vielä lähes kunnialla. Samaa ei voi sanoa seuraavaksi vuorossa olleesta kuntotestistä. Homma aloitettiin 30 metrin pyrähdyksellä, joka tosin oli enemmänkin kestävyyslaji kuin pikajuoksu. Neljää sekuntia lähellekään ei päässyt kukaan, mutta homman hoiti nopeiten Linux-palvelimien väliä päivittäin sprinttaava Jaba 4,35 sekunnin suorituksella.

Horisontaalisen rynnistyksen jälkeen siirryttiin hyppymatolle testaamaan miten tietokoneen ääressä kerätty massa liikahtaa vertikaalisessa suunnassa. Hyppymatolla muunnetaan Nörtin potentiaalienergia E_pot liike-energiaksi E_kin ponnistamalla tasajalkaa ilmaan. Alastullessa jalat on pidettävä suorana. Matto mittaa ilmassaoloajan t ja laskee putoamiskiihtyvyyden g avulla huippukorkeuden h kaavalla h = 1/8 gt². Hyppymaton tuloksetkaan eivät päätä huimanneet, korkeimmalle ponkaisi kuitenkin myöhemmin joukkueen pienimmän rasvaprosentin mittauttanut Vili 40 cm loikallaan.

Viimeisenä osiona kuntotestissä oli ammattijalkapalloilijoiden keskuudessakin pelätty ja kunnioitettu kestävyys- eli piip-testi. Piip-testissä juostaan 20 metrin väliä edestakaisin samalla, kun taustalla soitetaan äänitettä, jossa on piip-ääniä. Ensimmäisellä tasolla piip-äänet tulevat 9 sekunnin välein, eli matka on taivallettava 8,5 km/h nopeudella. Taso nousee minuutin välein ja kullakin tasolla piip-äänien väli lyhenee 0,2 sekuntia, eli nopeus kasvaa 0,5 km/h.

Kuulostaako naurettavan helpolta? Niin meidänkin mielestä. Pari ensimmäistä tasoa oli huvittavan leppoisaa lenkkeilyä ja aikaa jäi jopa vitsailla asialla. Muutaman tason jälkeen vitsit kävivät kuitenkin vähiin. Viidennen tason alkaessa suurin osa porukasta oli jo tipahtanut kyydistä pois eikä pitkään jaksaneet muutkaan. Kahdeksan minuutin kohdalla tipahti viimeisenä joukkueen kansanmusiikkivastaava Hannu.

Kuntotestin jälkeen käytiin puntarilla ja mitattiin rasvaprosentit ja näin olikin kasassa karua kieltään puhuva tietopaketti. Valmentaja-Petterin tuomiokin oli tyly - lähtötasolla ei pärjättäisi jalkapallossa edes kymmenelle perunasäkille. Lohtua tuo kuitenkin tieto siitä, että tästä voi nousta vain ylöspäin (joskin kokemus on osoittanut, että myös horisontaalinen liike pohjalla on varsin yleistä).

Kuntotestin tulokset taulukkona

Ensimmäinen peli, PuiU - FC Nörtit : 7-0

Kuntotestin jälkimainingeissa sovittiin joukkueen kesken, että irkissä jatketaan. Joukkuehenki oli heti alusta asti kunnossa ja irkissä se vain vahvistui entisestään, kun pääsimme tutustumaan enemmän toisiimme ja höpöttelemään kuvausten tapahtumista. Ensimmäisiin harjoituksiin mennessä joukkue olikin jo yllättävän tiivis, mutta jotain vielä puuttui - nimittäin valmentaja.

Harjoitusten alussa valmentajaspekulointi kävikin kuumana. Ilmassa leijui suuria nimiä kuten Antti Muurinen, Raimo Summanen, Juhani Tamminen, Arja Koriseva ja Marco Bjurström. Näitä osa toivoi, osa pelkäsi. Kaatosateen saattelemana pääsimme vihdoin kentälle, jossa valmentajakaksikko jo odotti. Kuntovalmentaja Petteri Jaatinen oli tuttu jo kuntotestistä. Päävalmentaja oli osalle uusi tuttavuus, mutta suurimmalle osalle suomalaisen jalkapallon ehkä legendaarisin nimi, Atik Ismail, oli tuttu.

Ensi töikseen Atik asetti joukkueen tavoitteen korkealle. Kahden kuukauden treenin jälkeen vastaan tulee Suomen menestynein jalkapallojoukkue HJK. Kyllähän kovaa vastusta odotettiinkin, mutta ei ehkä näin kovaa. Mutta kuten kuntotestit osoittivatkin, tekemistä on paljon ja treenaaminen aloitettiin heti. Ekoissa harkoissa tutustuttiin hieman tähän pyöreään kappaleeseen, jota ammattikielessä kutsutaan jalkapalloksi. Harjoiteltiin sisäteräsyöttöjä, vähän puskemista ja pomputtelua eikä homma tuntunut enää yhtään niin epätoivoiselta.

Harjoitusten jälkeen iski kuitenkin karu yllätys - pelipaikat jaettiin, meidät pakattiin kylmiltään bussiin ja määränpääksi ilmoitettiin ensimmäinen harjoituspeli. Matkalla jännitys oli käsin kosketeltavissa. Spekulointi tulevasta vastustajasta ja pelin lopputuloksesta oli kova, mutta kukaan ei heittänyt pyyhettä kehiin vaan pelaamaan lähdettiin tosissaan ja voitto oli tähtäimessä.

Bussimatka päättyi Puistolaan ja meidät marssitettiin kentälle. Katsomossakin oli jopa väkeä ja jännitys sen kun kertyi joukkueen sisällä. Valmentajat pitivät kentällä vielä pienen valmistamispuheen ottelua varten ja sitten vastustaja marssitettiin kentälle. Vastaan ei tullutkaan junnuja eikä eläkeläisiä vaan 16-17-vuotiaita tyttöjä Puistolan urheilijoista.

Vastus ei siis vaikuttanut ensinäkemältä pahalta. Totuus alkoi kuitenkin pikkuhiljaa paljastua tyttöjen lämmittelyspurtteja katsoessa. Turpiin oli tulossa, mutta kuinka pahasti? Ensimmäisellä 15 minuutin puoliajalla tytöt veivät meitä kuin mätää kukkoa. Toisella puoliajalla saatiin jo muutama syöttökin perille, mutta ehkä tytöt vaan antoivat hieman armoa. Puolen tunnin pelin jälkeen loppulukemat taululla olivat karut 7-0.

Pohja on siis saavutettu, joskin syytämme lopputulosta varusteista. Sateen kastelema kenttä oli varsin liukas ilman nappulakenkiä ja kaikkihan tietävät, että futis on varustelaji! Mutta kyllä tästä vielä noustaan.

Lisää kuvia ensimmäisen jakson tapahtumista